Olen Kalle, koirien aatelia, rodultani siis dobermanni.
Onhan minulla hienompikin nimi, muttei sitä kukaan käytä, enkä tuntisikaan jos joku minua sillä nimellä kutsuisi eli: Hainide Carlo Carril.
Olen syntynyt 15.08.2004 Virossa, kasvattajani on Anu & Reet Kaus, oikein mukavia ihmisiä, vaikkakaan en heistä juurikaan mitään enää muistakkaan, onhan siitä jo kamalan pitkä aika kun lähdin valloittamaan maailmaa, tosin päädyin Suomeen, mutta ei tämäkään hullumpi paikka ole, pakkasia ja itikoita/paarmoja lukuunottamatta. Hyvin olen kuitenkin pärjännyt täällä..
Elämäni kovin paikka oli varmasti se kun minut erotettiin emästäni, kauniista Hainide Axa-Arinasta, sekä sisaruksistani.. Mutta kaikkeen tottuu, eikä iso mies voi ikuisuutta surra emäänsä.
Virosta muutin Jyväskylään, mukavaan perheeseen, joilla oli pikkuinen koira, Aapo nimeltään, se vasta olikin loistava leikkikaveri, vaikkakin turhan pieni.. muttei se menoa haitannut, eikä muuten haittaa vieläkään.. Odotahhan vain Aapo kunhan tulen taas käymään..

Onnellista hiljais eloa kesti noin 1,5 vuotta jolloin tuli kamala kokemus eteeni, jouduin uuteen perheeseen..Ensmmäinen tapaaminen tulevan pomoni kanssa oli aivan kamalan jännittävä, en oikein tiennyt mitä mieltä olisin ollut hänestä, ja välillä jopa ajattelin etten halua olla tuon ihmisen kanssa missään tekemisissä, ja ihmettelinkin mikse se alkanut jo lähteä kotoani pois, vaan kyykötti sitkeästi siellä ja tarjoili makupaloja, pah minä sanoin sen makupaloille, Aapolle ne kyllä kelpasivat.. Omat ihmiseni olivat todella surullisia kun nämä vieraat tulivat meille, välillä jo epäilin että nyt on jotain hämärää meneillään ja suuret esi isieni vaistot alkoivat heräillä jossain takaraivoni uumenissa, onneksi kuitenkin käyttäydyin ihan asiallisesti..
Sitten tuli eteen hetki kun nämä vieraat ihmiset olivat lähdössä.. JEE ajattelin minä.. mutta, emäntäni otti talutushihnan ja minut.. ja vei minut heidän vieraalta haisevaan autoon.. laittoi oven kiinni.. ja.. nyt olin yksin, vieraiden ihmisten kanssa.. kyseessä oli tuleva uusi emäntäni ja hänen veljensä..
Kamalaa, näin kun emäntäni lähti pois, ja minä jäin autoon.. nyt piti vain olla reipas ja rohkea ja yrittää pärjätä ja odottaa mitä tuleman piti. Matka uuteen kotiin oli pitkä ja jännittävä, hieman pelottava ja apeakin, uusi pomoni antoi minulle kaikkia kivoja herkkuja ja lopulta saavuimme uuteen kotiini.. Ensin ajattelin että teen uudessa kodissa elämisen niiiiin hankalaksi ja että olen kamalan ilkeä jotta minut vietäisiin äkkiä takaisin oikeaan kotiini..
Uusi pomoni jätti minut hetkeksi yksin autoon ja talosta tuli hänen kanssaan koira! Ja millainen koira, hurmaava vanha leidi, Nita. Ehkei uusi koti niin kamala olisikaan..
Nita näytti minulle heti kaapin paikan, ja noudatin sitä oikein mielelläni, pelottikin hieman. Sen jälkeen kaikki onkin mennyt hyvin, ja olen kotiutunut tänne kotiini. Entisessä kodissakin on tullut vierailtua, ja siellä oli todella mahtavaa, vaikka hetki menikin miettiessä että missäs sitä nyt ollaan.
Tässä tulikin pienoinen elämäntarinani, ja jatkuu näillä sivuilla..